Skip to content

Voisiko toiminallinen tieteistrilleri alkaa näin?

October 16, 2009

Katselin vieressäni taskulampun heikossa valossa makaavaa Hannua. Hänen hengityksensä oli hieman raskas, mutta siitä huolimatta mikään hänen olemuksessaan ei olisi kavaltanut satunnaiselle tarkkailijalle lähestyvää kuolemaa. Rinnassa oleva ampumahaavakaan ei ollut näkyvissä, sillä vaaleatukkainen ja sänkinaamainen mies oli peitelty parilla huovalla.
Morfiinin suoman helpotuksen avulla ja ilmeisen kivuttomasti Hannu kääntyi havuvuoteellaan lähemmäksi minua. Heikossa valossa tuntui siltä kuin hän hymyilisi hieman.
”Mikko… Kerronpa sinulle jotain.”
Nojasin hieman lähemmäksi katsellen samalla syvälle noihin jäänsinisiin silmiin. Pelkäsin edessäni olevan miehen tulevia sanoja, aivan kuin niiden likeisyys olisi uhka.
”Todellisen pelon maa ei ole paikka, jossa ihminen pelkää kuolemaa. Se on paikka… jossa… jossa…”
Sitten hän kuoli. Sanomattomaksi jääneet sanat huulillaan, ja ajatuksensa keskeytyneenä. Aivan kuin jokin lähetys olisi tuntemattomasta syystä keskeytynyt, mutta joka saattaisi alkaa millä hetkellä hyvänsä uudestaan. Olin turta kaiken äkillisyydestä. Tuossa hämärässä maapohjaisessa loukossa istuen en hetkeen jaksanut tuntea mitään.
”Tulkaa sisään!” huusin viimein teltan ulkopuolella oleville miehille, ja hetken kuluttua kaksi heistä raotti oviaukon peitettä. Nousin väsyneenä pystyyn.
”Onko meillä aikaa haudata hänet?”
Kesti jonkin aikaa ennenkuin kukaan vastasi kysymykseeni. Me kaikki vain katselimme kuollutta hahmoa. Rykäisin hieman, ja silloin lumous särkyi.
”Ei todellakaan.” Sanoi oviaukossa edelleen seisova Vartiainen.

Juostessamme pois ajattelin teltassa makaavaa miestä, ja sitä miten hänet pian löydettäisiin. Olisiko löytäjillä jokin maaginen taito saada Rauta-Hannun lähetys jälleen eloon? Kuulisivatko he hänen viimeiset sanansa, ja sitten -ehkä peloissaan – ihmettelisivät mikä olikaan ollut ajatus niiden takana? Naurahdin hieman oivallukselleni, ja huomasin miten vierelläni puuskuttavat miehet katsahtivat minuun huolestuneena.
”Ja vittu sitä lähetystä ne eivät ikinä saa!” huudahdin syöksyessäni märkien kuusenhavujen lävitse.
”Elä tule hulluksi Mikko!” huudahti takanani rymistelevä Vartiainen.
Tiesin taakseni katsomattakin miten tämän hiestä ja vesisateesta märillä kasvoillaan olisi tuo tutuksi tullut ja ominainen huolestunut ilme.

No comments yet

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: