Skip to content

Vaikeneminen on kultaa – joillekin

February 9, 2010

Kaipaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä jotta asiat – olivat ne sitten kuinka hyvänsä vaikeita ja uhkaavia – tulisivat ilmi ja kaikille selväksi. Eräs ystäväni sanoi, että sosiaalisista etuuksista pitäisi ottaa 50 % pois niin valtionvelkaa ei tarvitsisi ottaa lisää. Jos näin on, tulisi seikka olla kaikkien tiedossa ja asiasta tulisi myös rohkeasti keskustella päättäjien toimesta. Samalla tulisi kuunnella ´kansan ääntä´, sillä vaikka kansa ei aina ole oikeassa menetelmistä, on se monesti oikeassa tavoitteista. Sankarillista suorapuhetta ei vain mistään kuulu kun puolueen linja ja huoli omasta urasta haraa vastaan.

Vanhasen II hallitus

Väitän, että ajatus Suomen pienistä tuloeroista on myytti. Tämä johtuu velkaantuneen ja työuupuneen keskiluokan suuresta koosta. Todella rikkaita on meilläkin vähän, mutta kuten aina, on heillä sitten myös todella paljon rahaa. Ideealistisesti kysyn miksi köyhimpiä ei voitaisi auttaa mahdollisimman suorilla tulonsiirroilla? Henkilökohtaista vastuuta ja välittämistä siis peliin! Sosiaalisia yrityksiä enemmän, aktivointikeskuksia ja uusia palvelumuotoja! Valta kansalaisvaltiolle eikä monikansallisille suuryrityksille! Harvat kotimaiset hyväntekijät ja lahjoittajat voisivat samalla tulla julkisuuteen näyttämään esimerkkiä. Suomalainen vaatimattomuus kun on tässä kohtaa puhdasta arkailua, samalla kun julkitullut hyvyys mielestäni kannustaisi meitä muita uskomaan tulevaisuuteen. (Poikkeuksena tietenkin ne kateelliset suomalaiset ikipölkyt, jotka ajattelisivat että “mitä perkelettä tuo nyt oikein elämöi rahoistaan ja hyvyydestään”.)

Väitän, että väestömme ´köyhyys ja kärsimys´ on luonteeltaan elämänlaatuun ja ennenkaikkea toivoon sekä uskoon liittyvää. Siis… useimmilla meistä on toki ulottuvillamme riittävästi päivittäisiä kaloreita, mutta onko meillä tunnetta elävästä sosiaalisesta tukiverkosta tai tunnetta siitä että voin halutessani oikeasti vaikuttaa? Tunnetta kansallisesta ja alueellisesta yhteisöllisyydestä kaiken demografisen kirjavuuden ja arkisten huoliemme ja yksinäisyyden sekä masennuksen keskellä? Tunnetta siitä, että meille kerrotaan totuus? Tunnetta siitä, että yrittänyttä ei lytätä? Tunnetta siitä, että ´järjestelmä´ tekee käytettävissä olevien resurssien myötä kaikkensa auttaakseen vähäosaisia? Tunnetta siitä, että menestys on muutakin kuin jättivelka, ympäristöä tuhoava elämäntapa, stressaantuneet perhesuhteet, yksi ainoa virallinen mediatotuus, ja aivopesty vimma toteuttaa samaa perverssiä keinounelmaa kuin kaikki muutkin kivasti sisustetun propagandatehtaan impotentit apinatyöläiset.

Tilanne on päinvastoin! Harvinaisen selkeästi ja vakuuttavan suorasukaisesti päinvastoin! Kaiken aikaa vahvistetaan suuryritysten asemaa, kavennetaan sosiaalisia etuuksia, vähennetään jo lainkin mukaan välttämättömien peruspalveluiden saatavuutta ja laatua, sekä sohitaan näkyvän ja kuuluvan talouskeskustelun osalta sinne sun tänne ilman selkeitä linjoja – paitsi siltä osin kun ne tarkoittavat säästökohteita sosiaalisista menoista! (Ne todelliset ja vahvimmin elämäämme sekä tulevaisuuteemme vaikuttavat talouteen, integraatioon, sekä vapaakauppaan liittyvät päätökset tehdäänkin sitten hiljaisuuden vallitessa korkeimman tason kabineteissa.)

Tarvitsemme visioita ja vilpittömiä vaikuttajia. Ihmisiä, jotka viestillään oikeasti ravistavat vakiintuneita rakenteita ja uhkaavat arkoja päättäjiä ja taloudellista harvainvaltaa niin nopeilla ja dramaattisilla kansalaisaktiivisuuden muodoilla, että järjen käyttö sekä asioiden yksinkertaistaminen ylemmällä päätöstasolla alkaa tuntua houkuttelevalta ja suorastaan ainoalta rationaaliselta vaihtoehdolta. Samalla ylätason kleptokratia joutuu tekemään myönnytyksiä pelirahastonsa suhteen ja tyytymään ainoastaan… sanotaan vaikkapa 80 prosenttiin kansakunnan liikuteltavissa olevasta varallisuudesta.

Taloudessamme (mikä ei suinkaan ole muista maista ja globaalista taloudesta irrallinen olento) virtaa uskomattomia varallisuusmääriä, mutta ne keskittyvät harvojen instituutioiden ja tahojen haltuun. Suurinta osaa tästä varallisuudesta ei voida nykyisellään käyttää yhteiskunnan hyvinvoinnin palauttamiseen (jos sitä on koskaan ollutkaan), sillä ne ovat juridisesti, poliittisesti ja ideologisesti ulottumattomissa. Niihin voitaisiin päästä kiinni vain jos parlamentaarikot sekä kansa yhdistäisivät voimansa, kansalaistottelemattomuus ja -aktiivisuus kohoasi aivan toiselle tasolle, kansalaisvaltion rippeet palautettaisiin jollain ilveellä paikoilleen, emme lotkauttaisi korvaamme EU:n tietyille vaatimuksille, ja ennenkaikkea välittäisimme toisistamme.

Vapauden nälkä!

4 Comments leave one →
  1. February 14, 2010 22:54

    Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa siinä, että aktiivisuus vaatisi monelta meiltä uskallusta ja suorastaan hyppyä tuntemattomaan. Jo pelkästään hankalista asioista keskusteleminen ja riippumattoman tiedon hankkiminen tuntuu usein vaikealta – varsinkin tilanteissa joissa asenneilmapiiri on ummehtunut, sisäänpäin kääntynyt, patavanhoillinen, ylenkatseellinen ja järjenvastainen. Moni foorumi ei myöskään kannusta vapaaseen mielipideilmaisuun.

    Siksi tarvitsemme näkyviä ja äänekkäitä aktivisteja, sekä eri ilmaisukeinoin ja eri tyyleillä viestiviä luonnonystäviä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhujia. Jokainen kohderyhmä ja jokainen kuulijakunta tarvitsee omansalaisen viestin sekä viestinviejän. Kun meitä on riittävästi, alkaa ääni viimein kantaa kaikkialle. Vasta tämän jälkeen voimme kansakuntana aloittaa jonkinlaisen dialogin. Nyt elämme vielä vaihetta jossa valtaosa hätähuudoista hukkuu yleiseen hälyyn tai kilpistyy politiikanteon ja talouselämän ´berliinin muuriin´.

    • hymyilevä eläkeläinen permalink
      February 15, 2010 15:10

      Loistavaa! Tällä linjalla jatketaan!

      • February 15, 2010 19:53

        Kiitos!🙂

  2. February 11, 2010 10:49

    Hyvä. Juuri näin ajattelee ns. tavallinen kansa. Päivä päivältä näemme asian yhä selkeämmin. Hyvä kysymys on, miksi emme tee mitää. Vastaus on yksinkertaisesti siinä, että ihmiset pelkäävät. Pelkäävät työpaikkansan puolesta, lainojensa puolesta, kaiken sen keskiluokkaisuuden puolesta, johon ovat väen väkisin pyrkineet ja jossa uskovat ja toivovat pysyvänsä. Itsekkyydestä on vaikea luopua. Ja pienipakkaisen yksinhuoltajaäidin lähteä mielenosoitukseen.

    Miten voi mitään muutosta toivoa, jos suurin osa ihmisistä ei uskalla olla mitään mieltä. Toivotonta. Kutenkin toivo on pantava niihin, jotka uskaltavat edes kirjoittaa asioista. Uskon, että ainakin nuorempien piiristä löytyy vastakaikua ja uskallusta – tämä sosiaalinen media muokkaa… Näitä asioita on jauhettava jatkuvasti.

    Noille suuryhtiöille on saatava joku tolkku, palkkoihin ja eläkkeisiin joku tolkku, ihmisille työpaikkoja, kunnon progressiivinen verotus, Amerikan talousopit roskakoriin. Veronmaksajat eivät saa suostua tämänkin laman suurimmiksi maksajiksi!

    Kevättä rintaan!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: