“Petos lautasella”
Viime vuoden marraskuussa ilmestyneessä Luonto-lehdessä toimittaja Tiina Rahko esittelee “Petos lautasella” -nimisen kirjan. Saamme jutusta lukea, että teollisuusmaan asukas syö vuodessa peräti 6-7 kiloa lisäaineita. Sadat sallitut lisäaineet on itse asiassa ujutettu arkeemme niin taitavasti, että niiden käyttöä ei juuri kritisoida.
Kirjoittaja Mats-Eric Nilsson paljastaa “Petos lautasella” -kirjassaan, että lisäaineita tarvitaan lähinnä elintarviketuotannon voiton maksimointiin. Niillä voidaan peittää ala-arvoinen raaka-aine tai valmistusmenetelmä, sekä moninkertaistaa tuotteen säilyvyys. Leipä on kirjan mukaan yksi surullisimmista esimerkeistä… Jotta niitä saadaan tuotettua tehokkaammin, lyhennetään tehtaissa niiden nostatusaikaa ja taikinaan lisätään lukemattomia lisäaineita.
EU on vastikään tehnyt eräitä uusi asetuksia lisäaineisiin, aromeihin ja entsyymeihin liittyen. Tiukennukset ovat teollisuusmaissa kuitenkin harvinaisia, sillä esimerkiksi vain kuuden elintarvikevärin käyttö vaatii EU:n alueella heinäkuusta 2010 pakkaukseen varoitusmerkinnän.
Entsyymeistä kirja toteaa, että sallittuja on tällä hetkellä noin 200, joista osa on valmistettu geenitekniikalla. Näin niille olisi Nilssonin mukaan jatkossa turvallisuusarvioinnin lisäksi tehtävä myös geenimuunteluarviointi.
Lisäaineista tietoa tarjoaa mm. elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Itse kirjan voi tilata vaikkapa täältä.
Kaupassa leipävuorien keskellä ihmetellessä sormi suussa, minkä muovipussileivän valitsisi, tulee ajatelleeksi, lisäaineet jopa unohtaen, että kun saisi ihan tavallista ruisleipää tai sekaleipää. Kaksi sorttia riitäisi. Siis ilman kaikenlaista “lisäpiritystä”: tuntuu, että leipiin ahdetaan käytetyt vastatkin, ainakin niiden lehdet!
En voi olla nauramatta näille kreikanleiville ja oliivikakkaroille. Samaa vehnäjauhomössöä kaikki – ja tietysti ne näkymättömät lisäaineet!
Täältäkin voit lukea kirjasta… Upea kirja!
http://www.kuutarha.fi/luontaistarha/ravinto/petos_lautasella/
Kiitos Heli erinomaisesta juttulinkistä! Aiheesta on mielestäni yllättävänkin vähän puhuttu, vaikka sinänsä se koskettaa useimpia meistä ihan arkipäivän elämässä.
Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että kun tietomme lisääntyy (tai se otetaan uudelleen haltuun) sitä enemmän käy selväksi nykyelämän ´luonnottomuus´. Oli kyse sitten ravinnosta, liikkumisesta, aivojen ja ruumiin käytöstä, levosta ja työnteosta, ympäristöstä, sosiaalisesta elämästä jne., luontaisuus ja luonnonmukaisuus havaitaan terveimmäksi vaihtoehdoksi. Samaan aikaan valtaosa kulutusmalleista ja -kannustimista, sekä ylipäätään yhteiskunnan rakenteellisista ominaisuuksista ja nykynormeista pakottaa meidät täysin väärään suuntaan. Meidät tungetaan muottiin jo vauvoina, minkä jälkeen sitten toteutamme epäilyttävää ja epätervettä elämäntyyliä hautaan asti.