Skip to content

Loimaa sanoi EI muinaistekniikalle

March 24, 2010

23.3. tiistaina pitämässään kokouksessa Loimaan seudun koulutuskuntayhtymä päätti olla aloittamatta muinaistekniikan koulutusta Loimaan aikuis- ja ammattiopistossa. Alunperin muinaistekniikalle opetusministeriön korvamerkitsemät aloituspaikat tullaan nyt käyttämään Loimaalla johonkin muuhun. Tarkkaa kohdetta ei allekirjoittaneella ole tiedossa, mutta ne käytettäneen logistiikkakoulutuksen hyväksi.

Syksyllä 2011 jatkettavien ja mahdollisesti aloitettavien koulutuslinjojen osalta Loimaalla tehdään päätöksiä ensi kesäkuussa. Käytännössä tämä ei tarkoita muinaistekniikan osalta yhtään mitään, joten kauan odotettu Loimaan vastaus on valitettavasti “EI”. Mikäli päätös kummastuttaa tai herättää närkästystä, itse kukin voi olla yhteydessä Loimaan johtavaan rehtoriin Risto Sinervoon (risto.sinervo@loikky.fi).

Miten tästä eteenpäin?

Allekirjoittanut sitoutuu jatkamaan muinaistekniikan puolesta taistelemista. Käytännössä tulen olemaan yhteydessä maamme eri oppilaitoksiin, tavoitteena uuden kodin löytäminen muinaistekniikan koulutukselle. Mikäli tiedät missä päin hyvänsä Suomea sijaitsevia lupaavia ja kulttuurimyönteisiä koulutusyksiköitä, jotka arvostaisivat tuloksellista ja näkyvää kulttuurialan koulutusta, ole yhteydessä!

8 Comments leave one →
  1. April 29, 2010 21:14

    Tällä hetkellä käymme jo uusia keskusteluita pariinkin suuntaan. Lisää tietoa tulee sitten kun sitä voi ja kannattaa antaa.

  2. Yöviö permalink
    April 29, 2010 20:51

    Olen yksi heistä jotka suurella mielenkiinnolla odottavat, minne muinaistekniikan linja päätyy, sillä en ole muilta aloilta löytänyt sitä omaa juttua ja tämä voisi olla se. Oikeastaan olen jo päättänyt hakea muinaistekniikkaan kunhan sen tulevaisuudesta on hieman enemmän tietoja saatavilla. Kannustusta täältäkin!

    • April 29, 2010 21:13

      Kiitos Yöviö kommentista ja tuesta!🙂

  3. Laura permalink
    April 6, 2010 03:45

    Olet varmasti jo hakannut päätäsi tähänkin seinään, mutta ihan vain varmuudeksi…ettei yksikään keino jäisi käyttämättä; oletko tiedustellut Paimion pöllikoulun/Tuorlan rehuopiston kantaa ryhtyä muten uudeksi kodiksi? (Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos)

    Siellä oli ainakin joskus muinoin koneparturoinnin ohessa mm. metsän monikäyttöä, riistalinjaa, kelomökkien rakentelua yms.

    • April 29, 2010 21:12

      Kiitos kommentista! Käsittääkseni Paimio/Tuorla on osa Saloa..? Ollaan aikoinaan oltu Saloon yhteydessä, mutta tuolloin neuvottelut olivat jo johtaneet muualle. Mutta siis hmmm… [Miettii.] Otetaan korvan taakse tämä!

      • Laura permalink
        April 29, 2010 23:20

        Jaa-a. En tunne organisaatioita mutta Salon koulutuskuntayhtymän yksi omistajistajakunnista on Paimio.

        Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos sijaitsee fyysisesti kahdessa paikassa. Paimiossa on puu, metsä ja pienelukkaosasto, Tuorlassa, joka kuuluu Kaarinaan, on sitten tämä viljelyspuoli ja tuotantoeläimet. Saman hallinnon alla ovat molemmat.

        Kaarina ei käsittääkseni kuulun Saloon… että enpä osaa nyt äkkiseltään sanoa, mihin kuuluu ja mitä kuuluu ja kuuluuko rehuopisto sitten Paimion myötä Saloon vai Tuorlan myötä johonkin, mihin Kaarina kuuluu…

        Siitä viis, kunhan mute vain jonnekin kotiutuisi

  4. March 25, 2010 00:31

    Surullista ja masentavaa! Iloitsen kuitenkin siitä, että on olemassa kaltaisiasi ihmisiä, jotka jaksavat taistella . Olet niin paljon tehnyt tämän muinastekniikan saralla, että ei totisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.

    Olet luova ihminen, sinulla on sielu, joka periytyy vuosituhanten takaa, karhun voimat!

    • March 25, 2010 14:12

      Kiitos kannustuksesta!🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: