Skip to content

Kun merkkejä ei haluta nähdä

August 14, 2011

Eräs sosiaalisen todellisuuden suurista teemoista näyttää aina olleen kaikissa ihmisyhteisöissä erilaisuuden ja samanlaisuuden, sekä muuttumattomuuden ja muutoshalukkuuden välinen taistelu. Evoluutiomme näkökulmasta sekä konservatiivisia että radikaaleja pyrintöjä on tarvittu uudistamaan ihmisen toimintaa, sekä toisaalta suojaamaan sitä liian nopeiden muutosten synnyttämiltä riskeiltä. Tämän ansiosta kaikkina aikoina kaikissa yhteisöissä on ollut sekä yksilöitä että ryhmiä, jotka haluavat säilyttää kaiken ennallaan tai toisaalta muuttaa kaiken joksikin muuksi.

Tämä toisiaan tasapainottavien voimien välinen taistelu luo yhteisölliseen arkeemme varsin tarpeellisen kultaisen keskitien ilman suuria kollektiivisia menetyksiä, joskin yksilötasolla draama ja tuho saattaa olla suurtakin. Toisaalta järjestelmä takaa, että aika ajoin esiin nousevat suuretkin haasteet ihmisyhteisöjen elämässä on aina voitu kohdata kahdella eri tavalla; pitäytymällä vanhassa tai ryntäämällä kohti muutosten pakottamaa uutta. Tämä menestyksellinen malli ei olisi ollut mahdollinen ilman niin konservatiivisten kuin radikaalienkin voimien olemassa oloa ja sitä kipeää hintaa, jonka tästä ikuisesta jännitteestä maksamme silloin kun kaikki on melko hyvin tai toinen puoli haraa väärin perustein ´totuutta´ vastaan.

Tavallaan kaikkia inhimillisen toiminnan alueita voidaan tarkastella tällä konservatiivisuus-muutosvalmius -vektorilla. Suhtautuminen erilaisuuteen on ihmisyhteisöissä useimpien tutkimusten mukaan pääosin aina konservatiivista luonteeltaan, mutta tilanteen niin pakottaessa olemme kykeneviä muuttamaan kollektiivista käytöstämme radikaalistikin. Nykymaailmassa muutokset ovat kuitenkin ennen näkemättömän suuria ja nopeita, emmekä ole maailmanlaajuisesti sopeutuneet niihin vielä millään tavoin. Ainoastaan henkisesti ja älyllisesti kaikkein avoimimmat ja radikaaleimmat yksilöt ja ryhmät – sekä paradoksaalisesti ehkä kaikkein sulkeutuneimmat ja konservatiivisimmat voimat – voivat selviytyä tulevista haasteista. Mielenkiintoista asetelmassa on, että oman käsitykseni mukaan molemmat tahot päätyvät lopulta samankaltaisiin ratkaisumalleihin, mutta tyystin eri suunnista ja motiiveista käsin. Kun seuraava pudotuspelikierros on ohi, alkaa leikki taas uudelleen.

Ihmislajin edustajana katson, että globaalia selviytymistämme tukee parhaiten mahdollisimman laaja-alainen erilaisuus ja kirjo. Yksittäisinä yhteisöinä joudumme kuitenkin kamppailemaan toimintakykyä halvauttavan liiallisen konservatiivisuuden sekä toimintakykyä halvauttavan liiallisen radikalismin ristiaallokossa. Oleellista on se, että kumpikaan linja ei saa saada liian suurta valtaa, samalla kun meidän tulee säilyttää notkea valmius kumpaan hyvänsä suuntaan. Kyse ei ole moraalista tai etiikasta vaan etologisten vaihtoehtojen kylmästä logiikasta muutosalttiissa ympäristössä tähtäimenä lajin säilyminen mahdollisimman monen yhteisön ja siten yksilön selviytymisen myötä.

Yksilötasolla olisi hyvä jos jokainen meistä oivaltaa sekä muuttumattomuuden että muutoksen hyvät puolet, sekä käyttää niitä itsensä ja yhteisönsä eduksi kun tilanne niin edellyttää. Tämä ei kuitenkaan keskimääräisestä ihmisluonteesta johtuen ole mahdollista kuin pienelle osalla ihmisistä, minkä vuoksi olemmekin kehittyneet lajiksi jolla on synnynnäisesti molemman ´pääpuolueen´ edustajia joukossaan, ilman tarvetta koko sosiaalisen spektrin läpäisevään kattavaan analyysiin. Riittää kun käyttäydymme massoina luontomme mukaisesti ja odotamme edes toisen näistä kahdesta ratkaisumallista menestyvän. Historia ja esihistoria osoittaa, että tämäkään ei takaa selviytymistä tai estä devoluutiota yhteisötasolla, mutta lajina sentään olemme edelleen täällä.

Nykymaailman valtavan laaja-alaisten ja kaikkia koskettavien haasteiden (ympäristökriisi, talouskriisi, turvallisuuskriisi, ravintokriisi, vesikriisi, liikaväestö, luonnonmullistukset) edessä vanhat tavat eivät kuitenkaan enää riitä takaamaan edes lajimme selviytymistä. Koska ratkaisua ei ole edes koulutuksen myötä luvassa (sillä koulutuskin on kahdelle em. vastakkaiselle voimalle altis ihmisen synnyttämä jäykkä instituutio), tulemme jälleen sukeltamaan uuteen kriisiin; tällä kertaa lajimme pahimpaan. Ennustan, että jo nyt käynnissä olevien tuhovoimaisten prosessien konvergenssi tulee laukaisemaan globaalin romahduksen akuutin tuskavaiheen meitä kaikkia koskien noin vuoden 2020 tienoilla. Tämä puolestaan tulee synnyttämään kaikkalla uusia geneettisiä pullonkauloja eli vuosisadan puoliväliin mennessä ns. “Suuren Kuoleman”. Suhteutettuna maailman tämän hetkiseen väkilukuun, parhaassakin tapauksessa vain murto-osa tulee jatkamaan ihmisen tarinaa.

Toivottavasti olen väärässä.

2 Comments leave one →
  1. rautakyy permalink
    August 30, 2011 15:21

    Hyvin kirjoitettu. Itse olen jäsennellyt tätä samaa asiaa vähän siihen tapaan, että konservatiivinen idealismi käy aina hävittyä viivytystaistelua, koska kaikki tämän päivän konservatiiviset arvot ovat eilispäivän normeja ja toissapäivän radikaaleja ideoita. Itse kukin meistä on konservatiivi joissakin asioissa ja radikaali toisissa. Etiikka on mielestäni se minkä pitäisi määritellä minkä asian suhteen otamme kulloinkin konservatiivisen tai radikaalin asenteen. Muutoin on vaarana, että arvovalintamme perustuvat heimomoralismiin. Sehän on meille ihmisille hyvin luonteenomaista tässä evoluutiomme vaiheessa.

    7 miljardia meni vasta rikki, eikä siitä niin montaa vuotta ole kun vasta saavutimme 6 miljardia. Kasvutahti on järjettömän kova ja Suomessa on oikeasti ihmisiä, jotka esittävät huolestumisensa meidän väestönkasvumme kääntymisestä laskuun. Ei huolta, maailmassa riittää lapsia ja nuoria ihmisiä huolehtimaan myös meidän eläkeläisistämme, kunhan päästämme heidät maahan ja pidämme huolta, ettei tulijoista muodostu mitään paarialuokkaa, vaan että he pääsevät osaksi yhteiskuntaamme. Karu tosiasia on, että vauraammat yhteisöt, joissa yksilöillä on vähemmän taloudellisia (saati vakavampia huolia) lisääntyvät vähemmän kuin köyhät katastrofin partaalla keikkuvat yhteisöt. Toisin sanoen tämä maailma kaipaa tasaisempaa varallisuutta ja vähemmän konflikteja. Senhän nyt tietysti luulisi olevan sanomattakin selvää, mutta kuten tiedämme ei se kaikille selvää silti ole.

    Ihmislajin selviäminen on kiinni siitä miten eettisesti toimimme. Etiikka sanelee, että oikein on sellainen toiminta tai passiivisuus, mistä ei seuraa mitään pahaa 1)muille ihmisille, tai 2) meitä ympäröivälle luonnolle. Mikäli luonnon käy huonosti ei ihmisillekään ole mitään hyvää luvassa. Mikäli ihmisten välille ei tänä paivänä voida luoda rauhaa ja sovintoa, ei meitä ympäröivä luonto josta olemme riippuvaisia kestä ihmisten välistä konfliktia. Tänä päivänä meillä on kyky tuhota ympäristömme, mutta luonnolle emme voi mitään. Luonto on koko universumi. Meillä on myös kyky pelastaa ympäristömme, mutta se vaatii uhrauksia.

    • September 6, 2011 10:50

      Hyvä kommentti kaikin puolin, kiitos.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: